
Ilmastolaki ja parhaillaan käytävä Ukrainan ja Venäjän välinen sota sekä vihreän siirtymän ratkaisut linkittyvät tiukasti toisiinsa. Asiaa ei helpota yhtään Yhdysvaltain sekaantuminen Euroopan sisäpoliittiseen päätöksentekoon ja veljeilyyn Venäjän kanssa. Ukrainan sota ja muut globaalit erimielisyydet ovat osoittaneet vahvasti sen, ettei ilmastopolitiikkaa ja turvallisuuspolitiikkaa voida käsitellä erillisinä asioina hätätiloina ruoassa, energiassa ja polttoaineissa. Suomi houkuttelee edelleen sijoittajia, kun täällä vain hoidetaan asiat hyvin.
Tästä ovat hyviä esimerkkejä julkaistut päätökset, joissa Google rakentaa Kajaanin ja Muhoksen seuduille uudet datakeskukset, joka on maailmanmittaluokassa huomattava yhteishanke. Sen yhteyteen toteutetaan suuren mittaluokan hukkalämmön kierrätys kaukolämpöverkkoon. Tämä ei kuitenkaan ole aivan yhtä mustavalkoinen asia kuin luulisi. Suuret yhtiöt haluavat sijoittaa datakeskuksiaan Suomeen useasta eri syystä, joista tärkein on sähkö. Näissä energiankulutus räjähtää huippulukemiin, jotka ylittävät kotitalouksien energiankulutuksen ja vastaavat suurelta osin kaupunkien energiankulutuksesta. Lisäksi Suomen saama verohyöty on hankkeissa kaukana kuvitellusta tasosta ja jalostusaste, sekä työpaikkojen tarjonta on alhaista. Koska datakeskukset vaativat jatkuvaa energiansaantia, niin tähän ei voi olla ratkaisuna tuuli- ja aurinkovoima.
Kuopiolaisten ja pohjois-savolaisten yritysten täytyy myös tehdä uusia innovaatiota ja suunnata katse muuallekin maailmanmarkkinoille, koska Yhdysvallat eivät ole kaikki kaikessa. Mielestäni Pohjois-Savon seudulle ei edellä mainituista kannata alkaa haaveilemaan suuria datakeskuksia ja niiden läheisyyteen tuulivoimaloita esimerkiksi Junnunmäen suunnalle, jotka pilaavat maisemaa ja alentavat lähellä olevien kiinteistöjen arvoa. Energiantarve lisääntyy kuitenkin tulevaisuudessa sähköistymisen myötä ja sille on jatkossa yhä suurempi tarve. Kuopio on Suomen suurin maatalousalue ja tästä syystä lannan tehokkaampaa käyttöä tulisi laajentaa huomattavasti. Lannasta saatava Biokaasu on pääosin metaanin ja hiilidioksidin seos, jossa metaani vastaa maakaasua ja on samalla tavoin käytettävissä energiantuotannossa. Biokaasuenergia, lämpö, sähkö ja/tai liikennepolttoaine, on uusiutuvaa energiaa ja korvaa fossiilisia energianlähteitä. Tämä vähentää kasvihuonekaasupäästöjä energiasektorilla. Biokaasulla toimivia maataloustiloja on vasta vähän Pohjois-Savon alueella kapasiteettiin nähden.
Venäjän talous ja markkinat ovat vajonneet roskaluokkaan, ja välirikko muiden länsimaiden välille on tullut pahimmassa tapauksessa vuosikymmeniä kestäväksi, samoin on tullut särö ja vastakkainasettelu Yhdysvaltain kanssa. Tämä edellyttää entistä nopeampaa päätöksentekoa kaikessa omavaraisuudessa ja huoltovarmuudessa erityisesti kotimaisessa ruokatuotannossa, energiassa ja polttoaineissa, koska Euroopan Unioni päättänyt yhdessä olevansa fossiilivapaa Venäjästä ja hiilineutraali 2035. Olkiluoto 3 -ydinvoimalan kaltaisia suurhankkeita ei enää kannata tehdä, vaan keskittyä yhdistettyihin energiaratkaisuihin pitkällä aikavälillä. Suomen pitäisi alkaa hyödyntämään tehokkaammin ydinvoiman ja vesivoiman lisäksi esimerkiksi muita energiamuotoja, kuten vetyenergiaa, pienydinvoimaloita ja erilaisia maatalouden biokaasuhankkeita.
Tavoitteena tulisi olla alusta alkaen tuottaa kotimaista ja omien paikkakuntien energiaa autoille ja rakennuksille polttoaineeksi sekä energiaksi. Biokaasun liikennepuolen ja asuinlämmityksen jakelun sekä ydinvoimaloiden rakennushankkeet tulisi saada mahdollisimman pian käyntiin, jotta ihmiset pääsevät ostamaan sähkö- ja kaasuautoja erityisesti nyt kun fossiilisten polttoaineiden hinnat ovat suhteellisen korkeina. Lisäksi kaasun- ja sähköntankkausasemien latausverkostoa tulisi laajentaa entisestään, etenkin haja-asutusalueilla ja syrjäseuduilla.
Uusille tuotantolaitoksille olisi suuri tarve ja tämä palvelisi ja toisi uutta kannattavuutta suomalaisille maatalouskunnille ja maatiloille. Vaihtoehtoina voivat olla esimerkiksi biomassan tuonti maatiloilta tai suora jakeluverkosto, joka lisäisi myös maanviljelijöiden jaksamista ja tukisi maatalouden huoltovarmuutta.
Janne Svärd /SDP Kuopio
Jaa tämä artikkeli