Ajatuksia hyvinvoinnista

Mikäli oma poliittinen ja työura ovatkin olleet nousujohteisia, tämän päivän lapsille on luvassa paljon kuumempaa kyytiä. Vaikka enemmistöllä menee hyvin, tarve vahvalle tukiverkolle ei ole pienentynyt, vaan ennemminkin päinvastoin. Meillä ei ole inhimillisesti eikä kansantaloudellisesti varaa kasvattaa ikäluokkia, joilla ei ole mitään menetettävää. Pohjois-Savon kaupunkien ja hyvinvointialueen on pidettävä huolta kaikista ihmisistä, koska nykyinen hallituspolitiikka on ajanut ikäihmiset, vammaiset, lapset ja nuoret todella ahtaalle. Heitä ei saa unohtaa!

Pohjois-Savon hyvinvointialueella on nuorten ja iäkkäämpien mielenterveysongelmat päässeet ”räjähtämään” käsiin niin, että ihmisiä siirrellään hoitoon vuodeosastoille paikkakunnilta toisille kerta Kuopio, Varkaus ja Iisalmi ovat niin täynnä. Lastensuojelussa ja ikäihmisten hoidossa on tällä hetkellä suuria puutteita ja lapset meinaavat pudota turvaverkon lävitse. Sen lisäksi jo lasten ja nuorten kovien huumeiden käyttö ”räjähtänyt” käsiin, jota käydään lähes jokaisella paikkakunnalla päivänvalossa pelkäämättä virkavaltaa, resurssien vähyyden vuoksi.

Sen lisäksi on ratkaistava ilmastonmuutokseen liittyviä kysymyksiä kunnianhimoisesti tai muuten menneen vuoden kuivat ja kuumat kesät, sekä lämpimät ja vähälumiset talvet ovat arkipäivää. Ihmiskunta tekee tällä menolla itsemurhan ja hieman kauhulla ajattelee millaiseen maailmaan syntyvät lapset ottavat ensiaskeliaan. Nyt päätöksiä pitää tehdä rohkeasti, mutta arvopohjaisesti oikein ja kestävällä tavalla:

  • Jokaisella pitää olla menestymisen mahdollisuus, vaikka syntyisi millaiseen perheeseen.
  • Pyrin tekemään päätöksiä, joilla ratkaistaan kunnianhimoisesti ilmastonmuutosta kaupungin kaikilla tasolla.
  • Tulevilta ja nykyisiltä sukupolvilta ei saa ryöstää hyvinvointia eikä maapalloa.
  • Kulttuuria ei saa ajaa ahdinkoon, koska monelle lapselle koulunkäynnin yhteydessä saatava kosketus teatteriin voi olla ensimmäinen pitkään aikaan. Kirjastot, taiteet, musiikkitapahtumat, urheilutapahtumat ym. ovat erittäin tärkeitä ihmisen mielen hyvinvoinnin kannalta.
  • Pyrin tekemään päätöksiä, joilla pidetään huolta työn tekemisen kannusteista: Kaupungin ja hyvinvointialueen talouden pitää olla kestävällä pohjalla, eikä menopuolta pidä viedä sellaiseen asentoon, jossa joudumme jatkuvasti pohtimaan veronkorotuksia ja leikkauksia.

KAIKEN VOI TEHDÄ REILUMMIN!

Kommentit

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *